Kerroinkin taannoin että olen tekemässä kuusikulmaisia pikkukippoja. Joulukiireiden lomassa valoin niitä valusavella ja muotilla, tarkoitukseni yllättää mies omatekoisella tarjoilusetillä. Kahdeksan onnistuikin mainiosti. Lasitusvaiheeseen saakka.
Lasitus ei ole vahvin puoleni (opintoihinikin kuului vain yksi keramiikan kurssi), lasitteet käyttäytyvät miten sattuvat (koska olen laiska tekemään koepaloja), ja työpaikkani keramiikkauuni on virkauransa päässä (eli lämpötiloista ei ole mitään täyttä varmuutta). Siihen kun yhdistää kärsimättömän ja hutiloivan luonteeni, niin lopputuloksena oli - roskiskamaa. Kokeilin neljää erilaista lasitetta kutakin kahteen kuppiin, ja niistä yksi oli kuplinut kummallisesti, ja kaksi muuta alkoivat säröilemään pahasti heti kun uunin luukkua raotin. Kun en tietenkään malttanut viimeisenä lomaa edeltävänä työpäivänä jäädä tunneiksi odottelemaan uunin perusteellisempaa jäähtymistä.
Kahdeksan kipon sarjasta onnistuikin lopulta vain YKSI. Ja oikein nätti tulikin. Mieskin tykkäsi. Kunnes joulupäivänä katsoimme Kuninkaan puhetta sängyssä herkkujen kanssa, ja onnistuin loikkaamaan ja ASTUMAAN juuri tuon kipon päälle. Räks. Halkeama näkyy ekan kuvan oikeassa kulmassa.
Olen koko hommasta sen verran sisuuntunut että UUSIA KIPPOJA ON TULOSSA! Jään vaikka joka päivä töiden jälkeen niitä vääntämään, kunnes saan miehelleni uuden kahdeksan vadin sarjan ehjänä kaappiin.
Ps. Nuo valkoiset asiat kipossa ovat herkullisia kookosjuttuja, eivät fetaa. ;)
oi, oikein sydäntä särki vanhana kippomaakarina, että meni noin plörinäksi. mutta kuin feeniks-lintu hän nousi keramiikkauunista...!!!
VastaaPoista